6. elokuuta 2016

Oma koti?

En puhuisi kotoa pois muuttamisesta, sillä mulla ei ole täällä ollessani sellainen olo että olisin kotona. Mun ympärilläni on paljon ihania ihmisiä joita rakastan ja jotka välittävät musta, mutta siitä huolimatta olen onneton täällä. Oon jo useamman vuoden ollut sitä mieltä, että vika on paikassa, ei niinkään ihmisissä ja ennen kaikkea siinä, että kuinka kaukana Rovaniemi oikeasti on ''kaikesta''. Mä tykkään liikkua Suomessa kuin myös ulkomailla, mutta Rovaniemellä asuminen tekee sen kauhean tuskastuttavaksi. Ulkomaille on lähes mahdotonta löytää lentoja siten, että ne lähtisivät Rovaniemeltä ja menisivät suoraan kohteeseen, lähes aina täytyy lähteä Helsinkiin tai vähintäänkin Ouluun. Useammin on kuitenkin mentävä Helsingin kautta, joka on uuvuttavaa ja kallista. Kymmenisen tuntia junassa ja junalippuihin pitäisi olla vielä varaa laittaa sen 100e. Ei varmasti kuulosta kovin houkuttelevalta, eihän?
Nyt tuo muuttaminen on kuitenkin oikeasti jo lähellä, niin lähellä että mun täytyisi jo pian hakea Turusta töitä ja parin kuukauden päästä alkaa katsomaan asuntojakin ihan tosissani. Tuntuu niin utopistiselta, sillä täältä pois pääseminen on aina ollut ''sitten muutaman vuoden päästä'' ja oikeastaan vielä joku aika sitten ajattelin että muutan vasta ensi kesänä. Olen nyt kuitenkin tullut siihen tulokseen, että lähden heti kun vain on mahdollista, sen jälkeen kun olen saanut lakin. Tarkkaa päivämäärä en ole lyönyt lukkoon, sillä se riippuu vielä asunnon saamisesta ynnä muista muuttujista. Toisaalta tää on kaikkea sitä, mitä oon jo useamman vuoden ajan halunnut, mutta mulla jännittää silti todella paljon. 
Koen olevani kohtuullisen hyvin valmistautunut, sillä mulla on rahaa säästössä jonkin verran ja tavaroita olen hamstrannut ihan kiitettävästi myös. Paljon silti puuttuu vielä, mikä tietenkin stressaa. Tiedän, että multa puuttuu tiettyjä esineitä jotka olisi hyvä olla, kuten vaikka mikro. Mikroa ynnä muita tuskin unohdan, mutta tiedän, että on paljon kaikkea mitä en osaa edes ajatella tarvitsevani. Vasta siinä vaiheessa kun tuolle esineelle olisi käyttöä, huomaan että eihän mulla ole sellaista edes! Sitä ei äipän nurkissa asuessa edes pahemmin ajattele, kun kaikki on valmiina, jotenkin pitää itsestäänselvyytenä noita asioita. Ei maailma tietenkään tuollasiin pieniin unohduksiin kaadu, mutta haluaisin olla mahdollisimman hyvin valmistautunut. Vähintääkin niin hyvin haluaisin olla valmistautunut, että muuton ja tavaroiden purkamisen yhteydessä ei tarvisi lähteä juoksemaan kauppaan ostamaan vaikkapa saksia. Muuttaminen on kuitenkin itessään jo melko työlästä, joten haluaisin tehdä kaikkeni jotta tuo urakka olisi edes hieman helpompi.
Lisäksi mulla tietenkin mietityttää raha-asiat ja muut käytännön jutut. Osaanko elää pienellä budjetilla? Musta tuntuu, että joudun oppimaan rahan käyttämisen kyllä kantapään kautta, mitä jännitän jo valmiiksi. Raha-asioiden lisäksi mietin siis myös kaikkia muita mahdollisia käytännön asioita. Tykkään kokata, leipoa ja auttaa muissa kotitöissä täällä, mutta muuttuuko tuo mun niin paljon rakastama kokkaaminenkin ihan hirveäksi, kun siitä tulee pakollista? Ja saa nähdä kuinka monesti mun keittiö lainehtii likasista astioista, kun tiskaaminen ei maistu. 
Kuvat havainnollistavat mitä kaikkea multa jo löytyy: kokkausvermeitä, hygieniatarvikkeita ja erilaisia elintarviketuotteita, kuten esimerkiksi kissanruokaa. Tekstiilejäkin on tullut ostettua jonkin verran, mutta paljon tulen ottamaan täältä äipän luota mukaani. Mietin jatkuvasti, että mitä kaikkea voisin jo ostaa. Oon kysellyt tuttavilta, että mitä he suosittelevat hankkimaan, varsinkin sellaisia mitkä todella täytyy olla mutta esimerkiksi itse unohtivat hankkia. Vastaukseksi oon saanut esimerkiksi pesupussia, vessaharjaa, pastaa ja teetä. Kaikkia näitä onkin sitten tullut ostettua, jottei vaan unohdu.

Heitänkin nyt teille kysymyksen: mitä kannattaa hankkia kun muuttaa ensimmäiseen omaan asuntoon? Varsinkin sellaisia juttuja kaipailisin, jotka helposti unohtuu! Saa kertoilla mitä itse ootte hamstrailleet omaa kämppää varten, oon erittäin kiinnostunut näistä :-P

8 kommenttia:

  1. Seurusteletko tällä hetkellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D Ei nyt ihan liittyny aiheeseen, mutta kyllä seurustelen.

      Poista
    2. Ei liittynytkään, sori ��. Saanko kysyy seurusteletko jonkun uuden kanssa mitä pari kuukautta sitten?

      Poista
  2. Oivoi, mulla on niin samat fiilikset muuttamisen suhteen! Jotenkin sitä vaan haluais ottaa ja lähteä, mutta itekkin oon aatellu tuota kesään oottamista...

    Jos nyt jotain voi etukäteen hamstrata, niin astiat, kattilat, pannulaput yms. on hyvä mistä lähteä liikkeelle. Ite oon myös aatellu, että voin ostaa nyt niitä kivoja juttuja omaan asuntoon (esim. peili, koriste-esineet, viltit), koska ne on pientä luksusta, johon on nyt vielä vanhempien luona asuessa varaa, kun rahaa ei kulu vuokraan tai muuhun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi joo, nuo patalaput on ollu jo tajuttoman pitkään mun ostoslistalla... täytyis oikeasti hankkia ne, ku vaan löytyis jotku kivat!
      Ja voin samaistua tuohon luksukseen niin paljon, itsekin kaipailen pientä krumeluuria ja nyt kun asuu vielä äipän nurkissa niin on hyvää aikaa ostella kaikkea. Kuitenkin tietää, että sillon ei sitten pahemmin oo varaa ostella mitään miniveistoksia enää :,D

      Poista
  3. Ite vihaan tiskaamista nii ois hyvä olla kaks kappaletta kaikkea ruuantekovälineitä nii voi silti tehä ruokaa vaikka ei oliskaan tiskannu :,D pari lastaa, kauhaa, pari paistinpannua jne. Ja jos muutat yksin nii pikkukattila oli ainaki mulle ihan riittävä mutta jos muutat jonku kans nii iso kattila on ehoton. Tietenki kattiloitaki voi hamstrata eri kokoja �� imuri, rikkalapio ja siivousvälineet kantsii kans hommata jos ei vielä ole hommattuna :) ja itellä unohtu ainaki lamput, jotenki sitä kuvitteli että asunnoissa on omat lamppunsa mutta ei, ainakaan niissä missä olen asunu ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees mahtavaa kiitos vinkeistä! Mulla onkin noita keittiövälineitä tosiaan, mutta vain yksi kipale kaikkia :-D Lamput täytyy pistää kans omalle listalle! Jotain oon katellut, mutta en oo hoksannu pistää ylös... ettei vaan unohu..

      Poista